Palaako SOTE lähtöruutuun?

Afrikan tähdessä nopan ollessa epäsuosiollinen pelaaja palaa lähtöruutuun. Kovalla väännöllä ja kiristyksillä aikaansaatu 18 alueen malli on vain pieni jäävuoren huippu niistä ongelmista, jotka odottavat ratkaisua – tai joihin ei edes löydetä ratkaisua. Suunniteltujen alueiden vaihteluväli 100.000 – 1.300.000 asukkaaseen tekee säännösten laatimisen vaikeaksi niin, että ne olisivat kaikissa kokoluokissa järkeviä.

On ilmeistä, että kussakin maakunnassa valitaan yleisellä vaalilla, todennäköisesti kunnallisvaalien yhteydessä, sote–alueen valtuutetut. Keski-Uudenmaan kunnat tietysti kuuluvat Uudenmaan maakuntaan, mutta valtiollisista eduskuntavaaleista poiketen samaan vaalipiiriin tulisi kuulumaan myös Helsinki. Laskennallisesti voidaan kuvitella, että valituksi tuleminen edellyttää 6.000 – 8.000 äänen saamista per ehdokas. Isoissa kaupungeissa tämä ei ole kovinkaan vaikeaa, mutta kaikki muut kunnat paitsi kolme suurinta, Helsinki, Espoo ja Vantaa, ovat ehdokkaille lähes mahdottomia, mikäli tavoittelee läpimenoa. Kysyessäni asiaa ministeri Tarastilta hän myönsi ongelman. Pienten kuntien yhteinen etu olisi vaatia jonkin näköinen tilannetta tasapainottava kiintiöosuus eri kokoisille kunnille, muuten perustuslain vaatima demokratia jää kuolleeksi kirjaimeksi.

Avoimena on myös, miten valitaan ne toimipisteet

Avoimena on myös, miten valitaan ne toimipisteet, joissa toiminta jatkuu ja toivottavasti entistä tehokkaampana. Kuka ja miten omistaa tai vuokraa toimipisteiden kiinteistöt, ja kenen vastuulle jää ne, joita ei enää jatkossa tarvita aikaisempaan tehtäväänsä. Oletettavasti palvelut keskittyvät ainakin vaativimpien palveluiden osalta. Todennäköisesti kuitenkin terveyskeskukset Uudellamaalla säilyisivät nykyisillä paikoillaan. Sairaaloiden kanssa ja ennen kaikkea ehkä synnytyssairaaloiden osalta on jo nyt näköpiirissä keskittymistavoite.

Oman lukunsa aiheuttaa palkkaharmonisointivaade, kun Uudellamaalla palkat ovat selvästi Helsingin seutua alhaisemmat. On oletettavaa, että saman organisaation samanlaisissa tehtävissä vaaditaan kaikille palkkaharmonisoinnin mukaista palkka- ja etuisuustasoa. Valtakunnan tasolla on arvioita, että kustannuksia syntyy 500 miljoonaa euroa lisää vuodessa. Ainakin ammattiyhdistysliike on jo ilmoittanut, että tämä on erinomainen tilanne vaatia ”lisää liksaa”. Vastaavasti koko sote –uudistuksen tavoitteena on saada 3000 miljoonan säästö aikaan. Puheet kuitenkin mahdollisista säästöistä ovat jatkuvasti lieventyneet ja enemmistö valmistelijoista ei ehkä usko koko säästöjen mahdollisuuteen.

Kokonaisuutena sote –uudistus on Suomen itsenäisyyden ajan haasteellisin hallinnollinen muutos. Peruskouluun siirtyminen 40 vuotta sitten oli pikku juttu. Mutta se toteutettiin Lapista lähtien maakunta per vuosi vauhdilla korjaten ja parantaen joka kerta kokemusten perusteella, kun uudistus eteni etelän suuntaan.

Vaikuttaa siltä, että realismia olisi ollut tyytyminen esimerkiksi pelkästään terveydenhoidon uudistamiseen.