Maksuehdot muuttuvat yritysten välisessä kaupankäynnissä

Nykyisin yritysten välisten sopimusten maksuaika on pisimmillään 60 vrk. Käytännössä isot yritykset käyttävät määräävää asemaansa pienempiin alihankkijoihin siten, että maksavat laskunsa alihankkijoille jopa puolen vuoden viiveellä. Tämä tietysti vaikeuttaa pienyritysten rahoitusasemaa. Monissa maissa tilanne on vielä tätäkin tukalampi. Euroopan Unionin laajuisesti on päätetty, että 30 päivää on maksimi maksuaika, ellei asiasta ole toisin sovittu pienemmän yrityksen ehdotuksesta.

 

Eduskunnassa käytiin asiasta hymistelevä keskustelu, kun samaan aikaan yrittäjiä rasitetaan Suomen valtion maksuajoilla. Esimerkiksi alv:n tilitysaika valtiolle lasketaan laskun päivämäärästä, ei maksajan maksupäivästä. Sen johdosta yrittäjä joutuu maksamaan alvin, vaikka ei ole saanut rahaa vielä omalle tililleen. Sinänsä törkeää menettelyä valtiolta – heikomman osapuolen ylikävelemistä . Sama ilmiö esiintyy myös valtion muissakin määräyksissä. erilaiset viivästysmaksut ovat kohtuuttomia ja monet niistä myös vähennyskelvottomia verotuksessa, jolloin niiden vaikutukset kertaantuvat.

Ehkä oikeudellisesti vaikein on ymmärtää sitä verottajan vaatimusta, että vero tulee suorittaa, jonka jälkeen syntyy vasta oikeus verovalitukseen. Verotuksessa, niin kuin kaikessa inhimillisessä toiminnassa, sattuu virheitä. Ei ole oikein, että tällaisessa tilanteessa verovelvollinen pannaan maksuvelvolliseksi ja vasta sen jälkeen saa valitusoikeuden. Joskus summat ovat niin suuria, ettei yrittäjällä ole mahdollisuutta määräpäivään mennessä hankkia rahoitusta verojen maksuun.

 

Ensi vuoden alusta muuttuu ns. vapaan sijoitetun pääoman kohtelu aikaisemmasta. Yrittäjä joutuu – estääkseen  yrityksensä konkurssilta – sijoittamaan yritykseensä lisää varojaan. Aikaisempi verokäytäntö oli, että yrittäjä sai palauttaa yrityksen päästyä takaisin tolpilleen, itselleen saman lainan summan ilman verotusta. Nyt meidän yritysystävälliset päättäjät väkisin runttasivat muutoksen, jonka perusteella yli 10 vuotta olevasta sijoitetun vapaan pääoman palautuksesta omistajalleen joutuu maksamaan veroa 8,25 %. Mutta pahimmillaan tätä käsitellään osingon kaltaisena tulona niin, että vero voi olla kertapalautuksesta lähes 50 %. Arvoisat yrittäjät, jos teistä on oikein, että viette rahaa pankkiin ja haette rahanne takaisin, teitä verotetaan. Pankissa sentään on talletussuoja, yritykseen sijoittajalla ei ole mitään suojaa, vaan riski, että menettää kaiken. Auttaakohan yrittäjää tässä ministeri Rinteen ehdottama motivointikurssi?

 

Yhtiöveronkevennys toteutettiin siten, että yhteisövero alennettiin 24.5 %:sta – 20 %:iin. Kuitenkin samaan aikaan samasta rahasta, joka siirtyy osinkona omistajalle, verotusta kiristettiin. Näiden yhteenlaskettujen muutosten vaikutus oli, että verorasitus, joka ennen huojennetun osingon osalta oli 24,5 %, on tämän jälkeen 28,25 %. Erityistä huomiota ei annettu lainkaan niille, jotka olivat jo maksaneet korkeamman yhteisöveron ja nyt vielä joutuvat maksamaan korkeamman osinkoveron. Tämän kaltainen yrittäjien kohtelu on omiaan johtamaan yrittäjäperheessä siihen, että lapset eivät halua jatkaa vanhempiensa yritystoimintaa ja ammattiyhdistystaustaiset vasemmistolaiset ministerit nauravat sisäänpäin, mutta eivät edes ymmärrä sitä, että tämän tapaisilla päätöksillä viedään heidän kannattajiltaan työpaikkoja kaiken aikaa. Yritystoiminta siirtyy vauhdilla ulkomaille ja palveluyrityksetkin rekisteröityvät Viroon.