Laatujärjestelmät olisivat pelastaneet hoiva-alan

Hoivalaitoksissa olevat ja heidän omaisensa toivovat, että lääkärin toteuttamaa hoitosuunnitelmaa noudatettaisiin. Lisäksi he toivovat, että toimintaa valvottaisiin ulkopuolisen, usein järjestäjän vastuulla olevan kunnan toimesta ja vastaavasti kunnallisia laitoksia valvottaisiin ulkopuolisen, kunnasta riippumattoman tahon toimesta.

Yleisesti asiantuntijat ymmärtävät, että yleinen hoitajien minimimitoitus ei riitä, jotta jokainen hoivattava tulisi hoidettua hoitosuosituksen mukaisesti. Laiminlyönnit voivat johtua monesta syystä:

– ei ole sellaista johtoa, joka valvoisi asianmukaisesti laitoksen toimintaa

– ei ole riittävästi henkilökuntaa

– ja usein näyttää myös välinpitämättömyydelläkin olevan vaikutusta.

Kustannusten supistaminen tuntuu olevan koko toimialalle tyypillistä, niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella. Koko toimiala on ollut itseasiassa vaikuttavan valvonnan kannalta laiminlyöty. Seuraukset ovat dramaattisia.

Suomessa toimivat yritykset käyttävät pääsääntöisesti erilaisia laatujärjestelmiä, joiden avulla voidaan hallita palvelujen tai tuotteiden laatua siten, että se vastaa sitä, mistä asiakkaalle on ilmoitettu. Suomalaisyritysten laatu on kansainvälisessä kilpailussa yleisesti todettu hyväksi. Syynä on se, että on laatuun kiinnitetty jatkuvaa huomiota ja sitä kautta toimeenpantu tarvittavat muutokset ja korjaukset. Huono laatu aiheuttaa yrityksille nopeasti ongelmia ja viime kädessä asiakaskadon myötä konkurssin. Asiakkaalla on yleensä mahdollisuus vaihtaa toimittajaa. Hyvä kannattavuus sallitaan, jos tuotteet ovat laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä. Hoivapalveluissa asiakkaan mahdollisuus vaihtaa hoivan tuottajaa on lähinnä teoreettinen; kunta määrää, missä hoito tapahtuu. Asiakkaan omavalvonta, joka toki laissa on sallittu, on enemmän teoriaa. Kunnat eivät seuraa tuotettuja palveluja laatujärjestelmän avulla, että vastaako palvelu tarjouskilpailussa sovittua tasoa.

Jos hoidettava tai hänen omaisensa voisivat valita valinnanvapauden puitteissa uuden hoitopaikan, aiheuttaisi se heti menetyksiä hoitokodille tai kunnalle. Useinhan hoidettava maksaa eläkkeellään merkittävän osan hoitokustannuksistaan, mutta ei voi vaikuttaa omaan asemaansa nykyisin. Ainoa, joka siihen voi puuttua, on järjestämisvastuussa oleva kunta. Juridisesti on mielenkiintoista ja tärkeää, ovatko kunnat laiminlyöneet lakiin perustuvan virkavastuun hyväksyessään täysihintaiseksi sellaista hoitoa, joka laadullisesti ei vastaa sovittua.

Uusien hoitajien tarve, jos siirrytään korkeampaan hoitajamitoitukseen, on merkittävä, vähintäänkin 4000 uutta hoitajaa tarvitaan lisää. Heidän kouluttaminen vie vuosia, koulutuspaikkoja eikä alalle tulevia, soveltuvuustestin läpäiseviä ole tarpeeksi. Ulkomaalaiset hoitajat eivät sovi ainakaan alussa kielitaitonsa vajavuuden takia kovin moneen tehtävään.

Laatujärjestelmät yksityisissä isoissa kansainvälisissä hoiva-alan yrityksissä on säännönmukaisuutta. Miksi he eivät ole ottaneet niitä käyttöön Suomessa, he olisivat pelastaneet maineensa ja luoneet vertailukohdan julkisellekin puolelle.