Kantelu työehtosopimusten yleissitovuudesta

Olen tänään 4.3.2019 tehnyt kantelun valtioneuvoston oikeuskanslerille seuraavasti:

Kantelu työehtosopimusten yleissitovuudesta perusoikeuksien toteutumisen kannalta

Pyydän kunnioittavasti valtioneuvoston oikeuskansleria tutkimaan työsopimuslakiin ja muuhun työlainsäädäntöön perustuvan työehtosopimusten yleissitovuutta koskevan sääntelyn perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmä on näkemykseni mukaan ristiriidassa perusoikeuksiin kuuluvien yhdistymisvapauden, yhdenvertaisuusvaatimuksen sekä omaisuudensuojan kanssa.

Perustuslain 13.2 §:n mukaan perusoikeuksiin kuuluvaan yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Tämä merkitsee, että ketään ei saa tavallisella lailla asettaa muita huonompaan asemaan sillä perusteella, että hän käyttää hyväkseen tätä ns. negatiivista yhdistymisvapauttaan. Työsopimuslain 2:7 § ja 13:8 § sekä vastaavat työaikalain ja vuosilomalain säännökset johtavat kuitenkin siihen, että työnantaja, joka on päättänyt olla kuulumatta alansa yleissitovan työehtosopimuksen tehneeseen työnantajayhdistykseen, on velvollinen noudattamaan omalta kannaltaan ankarampia oikeussääntöjä kuin yhdistyksen jäseninä olevat työnantajat. Tämä seuraa siitä, että työnantajayhdistykseen kuulumaton työnantaja ei työsopimuslain 13:8 §:n mukaan saa sopia työntekijöidensä kanssa paikallisesti työehtosopimuksen määräyksistä poikkeavista työehdoista päinvastoin kuin yhdistyksen jäseniksi liittyneet työnantajat.

Työsopimuslain 13:7 §:ssä annetaan valtakunnallisen työehtosopimuksen osapuolille mahdollisuus poiketa työehtosopimuksella useista työntekijän suojaksi annetuista muutoin pakottavista lainsäännöksistä. Vastaava poikkeamismahdollisuus sisältyy työaikalakiin ja vuosilomalakiin. Esimerkkinä voidaan mainita että ylityökorvauksen määrä voidaan työehtosopimuksella sopia lain pääsäännöstä poiketen vaikkapa vain 20 prosentiksi. Työehtosopimuksessa voidaan myös sopia, että laista poikkeavien työehtosopimuksen määräysten soveltaminen edellyttää, että poikkeamisesta sovitaan työpaikalla, siis paikallisesti. Tässä tapauksessa poikkeamismahdollisuus on työsopimuslain 13:8 §:ssä ja muissa työlaeissa rajoitettu kuitenkin koskemaan vain työehtosopimuksen tehneen työnantajayhdistyksen jäsenyrityksiä. Työnantaja, joka on velvollinen noudattamaan samaa työehtosopimusta yleissitovuuden vuoksi eli ei kuulu ko. työnantajayhdistykseen, ei ole oikeutettu tekemään työntekijöidensä kanssa vastaavaa paikallista sopimusta. Työsopimuslakiin perustuva yleissitovuusjärjestelmä asettaa negatiivista yhdistymisvapautta käyttävän työnantajan näin ollen huonompaan asemaan kuin työnantajayhdistykseen kuuluvat työnantajat.

Työnantajan asettaminen huonompaan asemaan loukkaa samalla perustuslain 6 §:ssä säädettyä yhdenvertaisuusvaatimusta, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Valvoessaan yleissitovan työehtosopimuksen piirissä olevan työnantajan toimintaa työsuojeluviranomainen tulee asettaneeksi tällaisen työnantajan työlakien seurauksena muita työnantajia huonompaan asemaan.

Yleissitovuusjärjestelmä on mielestäni ristiriidassa myös perusoikeuksiin kuuluvan omaisuuden suojan kannalta. Yleissitovuusjärjestelmähän merkitsee, että ulkopuoliset yksityisoikeudelliset tahot voivat työehtosopimuksella rajoittaa työantajayhdistykseen kuulumattoman työnantajan sopimusvapautta ilman, että työnantaja on antanut kenellekään valtuutusta tehdä itseään velvoittavia sopimuksia. Tältä osin nykytilaa on pyritty puolustamaan sillä, että yleissitovuuden avulla vähennetään työnantajien mahdollisuutta kilpailla keskenään työehdoilla, mikä heikentäisi työntekijöiden asemaa. On kuitenkin syytä huomata, että meillä on lukuisia aloja, joilla ei ole yleissitovia työehtosopimuksia tai työehtosopimuksia lainkaan. Näidenkään alojen osalta ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa, että ns. työehtosuojan puute olisi johtanut työntekijöiden huonoon asemaan tai työsuhteissa kohtuuttomiin työehtoihin.

Eduskunnan käsitellessä nykyistä työsopimuslakia vuonna 2000 perustuslakivaliokunta antoi hallituksen esityksestä lausunnon, jossa se arvioi myös yleissitovuuden perustuslainmukaisuutta. Uusi perustuslaki oli tullut voimaan vasta kahdeksan kuukautta aiemmin samana vuonna. Valiokunta totesi lausunnossaan ristiriidan yleissitovuuden ja negatiivisen yhdistymisvapauden välillä ja viittasi myös yhdenvertaisuusvaatimukseen ja omaisuuden suojaan. Tästä huolimatta perustuslakivaliokunta katsoi mm. viitaten työvoiman suojelua koskevaan perustuslain 18.1 §:ään, kannanottoaan enemmälti perustelematta, että yhdistymisvapautta voidaan rajoittaa lakiehdotuksen mukaisella tavalla.

Kun uusi perustuslaki perusoikeuksien aikaisempaa täsmällisempine määrittelyineen oli tullut voimaan vastikään saman vuonna, voidaan olettaa että yhdistymisvapauden sisältöä koskenut perustuslakivaliokunnan arviointi rakentui asiallisesti vanhan Hallitusmuodon aikana omaksutuille periaatteille. Perusoikeuksien arviointi on muuttunut huomattavasti tämän lähes parinkymmenen vuoden aikana, joka on kulunut työsopimuslain säätämisestä ja tuolloisesta perusoikeuksien toteutumisen arvioimisesta. On näin ollen korkea aika selvittää uudelleen yleissitovuusjärjestelmämme perusoikeuksien mukaisuus huomioon ottaen myös se, että kohtuullisten työehtojen varmistaminen on mahdollista toteuttaa lainsäädännöllä myös siten, että se ei ole miltään osin ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.