Tulonlähdejaon poisto – vihdoinkin maaliin

Yritys tai yhteisö ei ole saanut vähentää toisen tulolähteen tappiota toisen tulolähteen tappioista. Se on näin ollen voinut joutua maksamaan tuloveroa, vaikka kokonaistulo onkin ollut tappiollinen. Eduskunnan käsittelyssä on esitys, joka poistaa tämän epäkohdan. Aikanaan tulolähdejakoa koskeva sääntely syntyi tarpeesta turvata kuntien asema veronsaajana silloin, kun verovelvollisella oli toimintaa useiden kuntien alueella.

Muutoksen pääsisältö on, että elinkeinoverolakia sovellettaisiin yritysten ja yhteisöjen verotuksessa kaikkeen toimintaan lukuun ottamatta maataloutta, joka säilyisi edelleen omana erillisenä tulolähteenään ja johon edelleen sovellettaisiin maatilatalouden tuloverolakia.

Sellaisiin yhteisöihin, joiden toiminnan varsinainen tarkoitus on muu kuin elinkeinotoiminnan harjoittaminen, sovellettaisiin nykyiseen tapaan elinkeinoverolakia vain silloin, kun ne harjoittavat elinkeinotoimintaa. Tällaisia yhteisöjä ovat muun muassa yleishyödylliset yhteisöt, joiden verrattain laajojen verovapauksien säilymisen ratkaisu mahdollistaa. Valitettavasti yleishyödyllisiin yhdistyksiin luetaan myös työntekijäjärjestöt, joiden verovapautta sijoitustoimen osalta pidän täysin perusteettomana.

Lainmuutoksen mukanaan tuoma merkittävä uudistus on laaja kiinteistöjen ja kiinteistöyhtiön osakkeiden luovutustappioiden vähennyskelpoisuus yhteisöverotuksessa. Sen sijaan henkilöyhtiöiden yhtiöosuuksien sekä muiden kuin kiinteistöyhtiöiden osakkeiden luovutustappioiden vähentämistä rajoitettaisiin edelleen. Rajoittaminen koskisi siis esimerkiksi pörssiosakkeiden luovutustappioita yhteisössä. Tällaiset tappiot olisivat vähennyskelpoisia vain uudistuksessa uutena omaisuuslajina lanseeratun muun omaisuuden luovutuksesta syntyneistä veronalaisista voitoista verovuonna ja viitenä seuraavana vuonna.

Nyt toteutettava uudistus vähentää yhteisöverotuottoa vuositasolla arviolta vain runsaat 10 miljoonaa euroa. Myös vaikutukset kuntiin ovat vähäisiä, ja verotuoton menetys on tarkoitus kompensoida kunnille erillisessä esityksessä. Vaikutusten vähäisyys johtuu siitä, että valtaosalla yhtiöistä on vain yksi tulolähde. Lisäksi vain osalla on samanaikaisesti sekä positiivinen että negatiivinen tulolähteen tulos.

Tulolähdejaon poistolla ei kuitenkaan ole vaikutusta perintö? ja lahjaverolain yritysten sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevaan käytäntöön. Perintöverotus tulisikin seuraavaksi muuttaa Ruotsin mallin mukaiseksi, eli sukupolven vaihdoksessa perintö olisi verovapaa, ja vero maksettaisiin vasta yritystä myytäessä.

Kotouttaminen takeltelee

Eduskunnassa käytiin huolestunut keskustelu, kuinka kotoutus toimii Suomessa. Tarkastusvaliokunta teetti laajan selvityksen asiasta. Lopputuloksena oli, että asiassa olisi syytä tehdä täydellinen ryhdistäytyminen.

 Inhimillisesti ottaen kotouttamisen tarve on kiistaton, vieraasta kulttuurista tuleva maahanmuuttaja kokee suomalaisen yhteiskunnan monin tavoin haasteellisena. Kulttuurin ja kielen oppiminen nopeasti on avain työllistymiseen. Kotouttamisen järjestäjille tilanteen tekee vaikeaksi maahanmuuttajien erilaisuus. Pieni osa on akateemisesti koulutettuja ammatteihin, joihin Suomessa olisi välitöntä tarvetta, kuten lääkärit, insinöörit jne. Mutta joukkoon mahtuu myös lukutaidottomia, joille pelkästään meidän käyttämien kirjainten tunteminen on aloitettava alusta.

 Henkilökohtainen kotoutumissuunnitelma laaditaan vasta pitkän ajan kuluessa. Kotouttamisen kokonaiskesto voi olla vuosia, jolloin lopputuloksena on helposti turhautuminen. Samaan aikaan Suomessa kaivataan monilla aloilla nopeasti uusia työntekijöitä, mutta kielitaidon puute on usein kynnys palkata maahanmuuttaja tehtävään. Suomen viranomaiset ovat vaatineet Suomen kielen oppimista, mutta kun turvapaikan saaminenkin on epävarmaa, motivaatio suomen kielen oppimiseen ei ole parhaimmillaan. Englanti tuntuisi luontevammalta kieleltä opiskella, koska silloin olisi mahdollista työllistyä myös muissa maissa.

 Monet kansainväliset Suomen hyväksymät turvapaikkahakijoihin liittyvät säädökset estävät tehokkaan kotouttamisen. Työharjoittelu tuntuu kaikista järkevimmältä ja tehokkaimmalta tavalta saada ihminen sopeutumaan maahan ja työllistymään. Tämän asian toteuttaminen kaatuu juuri näihin kansainvälisiin säädöksiin.

 Pohjoismaista Tanska ja Ruotsi omaavat pisimmän kokemuksen kotouttamisesta. Kielitutkinto ja kulttuurin tuntemuksen testaaminen ovat monissa maissa ehdottomana edellytyksenä oleskelulupaan. Eri maat ovat siirtymässä – siltä osin kuin se on mahdollista – työperäisen maahanmuuton suosimiseen.

 Kotouttamisen kustannukset vuositasolla ovat laskentatavasta riippuen 500 – 1000 miljoonaa euroa vuodessa. Kun kotouttaminen kestää vuosia, asialla on suuri taloudellinen merkitys. Tarkastusvaliokunta ehdottaakin lukuisia muutoksia. Myös kunnan vastuuta korostetaan. Tällä hetkellä valtio vastaa 3 ensimmäisestä vuodesta. Jos vastuut jakaantuisivat, saattaisi parempi, että valtio rahoittaisi, mutta kunta toteuttaisi kotouttamisen. Edunsaaja työllistymisestä on ensisijaisesti kunta.

Eero Lehti eduskuntavaaliehdokkaaksi

Kansanedustaja Eero Lehti on ollut kansanedustajana 3 kautta vuodesta 2007 alkaen. Hän on asettunut uudelleen Kokoomuksen ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiirissä. Tule tapaamaan Eeroa perjantaina 1.2.2019 klo 17-19 välillä Keravan Prismaan tai perjantaina 8.2.2019 klo 17-19 Keravan Citymarketin aulaan.

Ilmastonmuutos kohdistuu ensimmäisenä maanviljelijään

Ensin tuli sateet ja sitten kuivuus. Maanviljelijän taakkaa lisäsi vielä Venäjän vastapakotteiden vaikutus vientimahdollisuuksiin sekä uusien Itä-Euroopan maiden vapautuminen tuotantokiintiöistä. Markkinatilanne maanviljelijän kannalta – yhdistettynä tuotanto-olosuhteisiin – ovat ajaneet maatalouden vaikeuksista kriisiin. Aikanaan Suomen liittyessä v. 1995 Euroopan Unioniin Suomi pyrki neuvottelemaan maataloudelle toimintaedellytyksiä. Neuvottelutilanne ei Suomen kannalta ollut helppo. Kahdenkymmenen vuoden aikana maatalous on joutunut aivan uuteen tilanteeseen ja rakennemuutos on ollut raju.

 Eduskunta käsittelee maatiloille annettavaa väliaikaista valtion vakuuspakettia, jossa yksittäisen maatilan rahoitusasemaa tuettaisiin 65.000 euron viiden vuoden lainalla sellaisille tiloille, joilla jatkossa on kannattavan toiminnan edellytykset. Ratkaisu antaa vain hengähdysaikaa, mutta ei ratkaise pysyvää kilpailukykyä.

 Maatalouden kehittämisen kannalta Suomeen pitäisi perustaa maatalouden TEKES, joka voimaperäisesti tukisi tuotekehitystä, liiketoimintaa ja muita mahdollisuuksia, joita maanviljelijät voisivat sivuelinkeinona toteuttaa nykyistä tehokkaammin. Nyt olisi oikea aika käynnistää voimaperäinen maatalouden uudistaminen, joka pohjautuisi innovatiivisiin tuotteisiin ja tuotantotapoihin, jossa Suomen luonnonolosuhteet, puhtaus, kasvukauden pitkä päivä ja lyhyt satokausi otettaisiin liiketoiminnan suunnittelussa riittävästi huomioon.

 Maaseudun kannalta on olennaista, että uusia liiketoimintamuotoja syntyy riittävästi, jotta väestöä on maaseutualueella riittävästi ja jotta palvelut säilyvät. Nykyinen väestön siirtyminen asutuskeskuksiin on vaarana koko yhteiskunnan kehittymisen kannalta, myös taloudellisessa mielessä. Maaseudulle jää paljon infraa ja rakennuksia vajaakäyttöön tai täysin käyttämättömiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uusia päiväkoteja, kouluja ja asuntoja tehdään toistamiseen kasvukeskuksiin, jossa hintataso on korkea. Vaikka maaseutuväestö myisi kiinteistönsä supistuvilla maaseutualueilla, niillä rahoilla ei pysty pääkaupunkisseudulla hankkimaan kuin 1/3 maaseudun asumismukavuudesta. Tässä mielessä maaseudun voimaperäinen kehittäminen uusilla toimintatavoilla on maan kokonaisedun mukaista. Asia kuitenkin politiikassa kääntyy vastakkain asetteluksi: kaupungit vastaan maaseutu. Tässä tilanteessa maan kokonaisetu on ilman muuta uudistaa maaseutuelinkeinoja ideoilla, joissa emme ole liikkeellä pelkillä bulkkituotteilla.

Osakeyhtiönä toimiminen helpottuu

Tähän asti osakeyhtiön perustamiseen on vaadittu aitoa osakepääomaa tai muuta omaisuutta vähintään 2.500 euron arvosta. Vaatimus aloittavalle yrittäjälle, jonka toiminta aina alkuvaiheessa on pienimuotoista ja usein tappiollistakin, on osoittautunut liian rankaksi. Muun omaisuuden arvosta sijoitetun osakepääoman (apportti) kirjaamiseen vaaditaan tilintarkastajan lausunto, joka sekin maksaa vähintäänkin useita satoja euroja, jolloin käytännössä osakepääoma on jouduttu maksamaan mieluummin aitona rahana pankkitilille.

 Suuri joukko yrittäjiä onkin valinnut yhtiömuodokseen toiminimen, mutta toiminimenä toimiminen tarkoittaa tosiasiallisesti koko henkilökohtaisen omaisuuden siirtymistä yrityksen toiminnan vakuudeksi. Jos käy huonosti, viime kädessä asuntokin menee pakkohuutokauppaan. Tätä vaihtoehtoa ei usein tulla harkinneeksi riittävän huolella, koska konkurssia pidetään epätodennäköisenä. Ikävä tosiasia on kuitenkin, että konkursseja tapahtuu. Keskimäärin yritys joutuu suoritustilaan 75 vuoden välein.

 Osakeyhtiö yhtiömuotona suojaa sen omistajien varallisuuden kaikissa tilanteissa, ellei omaisuutta ole annettu yhtiön lainojen vakuudeksi tai vakuudeksi yhtiön vastuista. Euroopan Unionin jäsenvaltioissa on viime vuosina luovuttu enenevässä määrin osakepääomavaatimuksista normaaleissa osakeyhtiöissä. Nyt Suomi on seuraamassa tätä valtavirtaa ja poistamassa osakeyhtiöstä minimipääoman vaateen. Tämä alentaa olennaisesti osakeyhtiöön liittyviä kustannuksia ja muotoseikkoja. Yrittäjän, jolla on jo ollut toiminnassa oleva yhtiö, jonka pääomat on jo menetetty tai suunnittelee yrityksen perustamista, uudistus on tervetullut. Uudistus tulee voimaan 1.7.2019. Tämän seurauksena suomalaisen yrittäjän, joka toimii toiminimenä, kannattaa vakavasti pohtia niitä valmistavia toimenpiteitä, jotka yrityksen muuttamiseksi osakeyhtiöksi tarvitaan.

 Suomessa perustetaan vuosittain noin 20.000 uutta yritystä ja rekisterissä on noin 300.000 yritystä. Muutos koskee siis erittäin suurta määrää suomalaisia. Jatkossa tehdään vielä osakeyhtiölakiin muitakin ajanmukaistavia, yrityksiä helpottavia muutoksia, jotka liittyvät tilintarkastusvaatimuksiin tai viranomaisille toimitettaviin selvityksiin. Näiden asioiden valmistelu on kesken.

Sähkön siirtohinta on emämunaus

Seitsemän vuotta sitten talvimyrsky pyyhkäisi Keski-Suomen yli, sähköt menivät pois päältä, ja eduskunnassa syntyi paniikki. Kun sähköjohtojen päälle kaatuneet lunta täynnä olevat puut aiheuttivat sähkökatkoksia, kestivät korjaustoimenpiteet pahimmillaan useita päiviä. Tammikuun 2011 myräkkä aiheutti harkitsemattoman päätöksen eduskunnassa. Paniikissa säädettiin laki, joka rajoittaa sähkön siirron häiriötilanteet 6 tuntiin. Lakia muutettiin siten, että sähköyhtiöt joutuvat Suomessa seuraavien 15 vuoden aikana upottamaan ilmajohdot maan alle, jotta lumivahingot eivät enää katkaisisi sähkövirtaa.

 Olisi ollut huomattavasti halvempaa ostaa 15 miljardin kustannusten sijasta 100 miljoonalla aggregaatteja sähköyhtiöille, joiden avulla voidaan tuottaa sähköä välittömästi ilman ilmajohtojen korjausta. Aggregaatit voidaan siirtää nopeasti sinne, missä sähköä tarvitaan.

 Nyt puretaan myös käytettävyydeltään hyviä ilmajohtoja keskeltä peltoaukeita, missä mikään puu koskaan ei kaadu johtojen päälle. Eli tuhotaan käyttökelpoista verkkoa, jonka johdot ovat romun arvoisia, vaikka niillä olisi käyttöikää jäljellä 20 vuotta. Siirrosta vastaaville yhtiöille taattiin varsin hyvä tuotto investoinneille, 6,7 %. Tuotto suhteessa lainakorkoon on hyvä, jonka vuoksi siirtoyhtiöt mielellään kaivavat johdon mihin tahansa maan pinnan alle. Heidän kannaltaan sen parempi, mitä kalliimmaksi tulee, kun siirtohinta on sähkönkäyttäjän maksettava aina, käytti sähköä tai ei. On ymmärrettävää, että kuluttajat ovat nostaneet aikamoisen metelin – miten tässä näin kävi.

 Fortum, joka on valtioenemmistöinen yhtiö, myi verkkonsa. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri ei pannut hanttiin, mutta luonnollisen monipolin myyminen vuorenvarmalla tuotolla osoitti harkitsemattomuutta, jonka jokainen sähkönkäyttäjä kokee nopeasti nousevina sähkön siirtohintojen korotuksina.

 Viimeistään nyt tämä vuosikausia vielä jatkuva maahan kaivaminen pitäisi tehdä järkevämmin, eikä tällaista kuluttajille kalliiksi käyvää tarpeettomien sähköjohtojen maahan kaivamista pitäisi jatkaa. Sähköyhtiöiden tulisi olla mahdollista taata sähkönvarmistus aggregaateilla. Sen ovat jo tehneet mm. sairaalat, suuri osa teollisuuslaitoksista sekä kaikki karjatilalliset. Maahan kaivaminenkaan ei riitä, jos sähköä ei ole edes riittävästi tarjolla, kun jouluaattona sauna on lämpiämässä, ja kinkku on uunissa, ja pakkasta on 25 astetta.

Yksityisautoilu tekee hyvää Helsingille

Vuosi vuodelta Helsingin liikenne ruuhkautuu ja vaikeutuu. Katuja kavennetaan ja parkkipaikkoja vähennetään.

Vaikka julkista liikennettä kehitetään, se toimii riittävän hyvin työmatkaliikennettä ajatellen vain suppealla alueella. Monet tarvitsevat kuitenkin autoa työtehtävien suorittamisessa. Vaihtoehdoksi käytännössä ovat jääneet yksityisauto tai taksit. Helsinkiläisten yritysten kannalta jo nyt henkilökunnan pysäköintipaikkojen hankkiminen on hankalaa ja kallista. Hidastuva liikenne on aiheuttanut välillisiä kustannuksia yrityksille. Monet karttavat myös Helsingin keskustaa sen takia, että sieltä on hankala löytää pysäköintipaikkaa. Helsinki on kehittämässä sisääntuloväylistä kaupunkibulevardeja. Lisääntyvässä määrin Helsingissä käydään myös keskustelua ruuhkamaksuista, vielä kaiken päälle.

Yksityisautoilijat maksavat veroina poltonesteissä tai käyttömaksuissa lähes kaikki liikenteeseen tarvittavat menot. Vanhoista kaduista erotellaan koko ajan bussi- ja taksikaistoja sekä pyöräteitä, jotka lisäävät entisestään yksityisautoilijan matka-aikaa. Kehitys on ollut tämän suuntaista viimeiset 40 vuotta. Seurauksena on ollut se. että yritykset ovat hakeutuneet Helsingin ulkopuolelle, Espooseen, Vantaalle ja Keravalle. Näihin kuntiin on siirtynyt suuri määrä hyviä yrityksiä ja hyviä työpaikkoja. Yritykset maksavat myös kiinteistöveroa ja yhteisöveroa kuntiin. Helsingistä on tullut yhä enemmän hallintokaupunki, jossa julkiset toimipaikat eivät osallistu kiinteistö- eikä yhteisöveron maksuun.

Toimiva pääkaupunki on tarpeellinen koko Suomelle. Seuraavan 50 vuoden kuluessa Espoo ja Vantaa muodostavat todellisen Suomen keskuksen, jossa keskeiset Suomen virastot ja työpaikat sijaitsevat.

Yksityisautoilijat kokevat olevansa maksumiehiä ja kärsivät tilanteesta, mutta jatkossa Helsinki kärsii entistä enemmän saamatta jääneinä verotuloina. Yhtä useampi yritys hakeutuu Helsingin ulkopuolelle pelkästään liikenneongelmien takia. Kaikki eivät halua pyöräillä. Pyöräilijöille varatut kaistat ovat viime vuosina kiihdyttäneet kehitystä. Kannattaisiko hybridi- ja sähköautoille mahdollistaa bussi- ja taksikaistojen käyttö, jos niissä matkustaisi vähintään kaksi henkilöä, kansainvälisesti leviävän käytännön mukaisesti?

Poliittinen lakko – ladattu ase

Suomalaiseen työmarkkinakäytäntöön kuuluu olennaisena osana lakko ja työrauha. Kun työmarkkinaosapuolet ovat päässeet työehdoista sopimukseen, vallitsee työrauha. Silloin ei voi lakkoilla eikä työnantaja määrätä työsulkua. Silloin tehdään töitä. Poliittinen mielenilmaisu on tällöin kuitenkin mahdollista, mutta se ei kansainvälisen mallin mukaan saa vaikuttaa työntekoon. Suomessa on muodostanut tavaksi työrauhan vallitessakin panna toimeen poliittinen lakko.  Tällöin työ keskeytetään, ja myös muut kuin työehdoissa olevat sopijapuolet voivat joutua lakon vaikutuksen piiriin. Näin kävi tänä syksynä, kun esimerkiksi kouluruokailu tai muut vastaavat toiminnot keskeytettiin poliittisen lakon seurauksena.

 Monessa yrityksessä, jossa poliittinen lakko keskeytti työnteon, oli merkittäviä taloudellisia tappioita. Yritykset myöhästyivät sovituista toimituksista, jolloin niiden maksettaviksi tuli viivästyssakkoja. Näiden yhteenlaskettu arvo on EK:n mukaan tällä hetkellä noin 150 miljoonaa euroa. Nämä kustannukset jäävät yritysten itsensä kustannettaviksi.

 Eri maissa poliittisiin lakkoihin sovelletaan erilaista lainsäädäntöä. Ne voivat esimerkiksi kestää korkeintaan 2 tuntia tai ne on pidettävä työajan ulkopuolella. Ruotsissa poliittinen lakko työaikana johtaa siihen osallistuvien sakottamiseen, johtohenkilöt kaiken lisäksi korotetuilla sakoilla. Suomessa tästä asiasta ei ole oikeastaan lainsäädäntöä. On vedottu siihen, että kun ei ole lakia, ei ole myöskään kiellettyä lakkoilla.

 Vahingonkorvauslaki on kuitenkin olemassa. Sen yleisperiaate on, että vahingon aiheuttaja on täydessä korvausvastuussa, jos se on tahallista tai tuottamuksellista. On mahdollista, että lakia muutetaan siten, että poliittisten lakkojen toteutus on mahdollista vain vapaa-ajan puitteissa. On kuitenkin mahdollista, että taloudellista vahinkoa kärsinyt yritys tai yhteisö nostaa oikeudessa kanteen ammattiliittoa vastaan. Oikeudenkäyntien perusteella syntynee myös hyväksytty tai kielletty menettely poliittisten lakkojen kohdalla. Kysymys ei ole vain yhden yrityksen tappioista vaan koko Suomen luotettavan palvelun tai tavaran toimittajan imagoriskistä. Menetämme mainettamme hyvänä sopimuskumppanina. Kun ulkomailla ei poliittista lakkoa edes tunneta, on suomalaisyritysten vaikea saada poliittista lakkoa hyväksytyksi viivästyksen syyksi.

 Ammattiyhdistysliikkeen ei kannata käyttää keinoja, jotka vaikeuttavat suomalaisten yritysten toimintaa, joka usein viime kädessä aiheuttaa työttömyyttä.

Valtiolle ilmainen keino luoda 60.000 työpaikkaa

Harvoin eduskunnassa on puhuttu niin suurella itsevarmuudella ja tietämättömyydellä kuin yksin yrittäjien irtisanomiskiistasta käyty keskustelu oli. Sitä tultaneen jatkamaan, kun lakiesitys tulee ministeriöstä eduskuntaan.

 Kun yrittäjä palkkaa ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän, hänestä tulee työnantaja kaikkine velvollisuuksineen. Näiden yhteisvaikutus on monelle yrittäjälle niin suuri, että aloittavista yrittäjistä yli 90 % on tehnyt päätöksen, ettei koskaan palkkaa yritykseen ulkopuolista. Luku on kansainvälisesti erittäin korkea. Suomeen onkin syntynyt yksin yrittäjien suuri määrä, noin 70 000, suurempi kuin normaalissa kansantaloudessa tulisi olla. Keskustelussa vähäteltiin sitä, ettei yrittäjät palkkaisi heti väkeä, vaikka irtisanomismenettelyä jonkin verran lievennettäisiin pienissä yrityksissä.

 Yrittäjät harkitsevat kyllä palkkausta, jos monet asiat ovat kohdallaan. Tuotteille tai palvelulle tulee olla kysyntää niin, että toisellekin riittää työtä. Tarvitaan työtilat, koneet ja laitteet, tarvitaan käyttöpääomaa ja riskinottokykyä. Irtisanomiseen liittyvä riski on nykylainsäädännön mukaan yrittäjän vuosipalkasta puolet. Yrittäjä palkkaa henkilön ensin koeajalle ja sen jälkeen määräaikaiseen työsuhteeseen, ja jos kaikki menee hyvin, toistaiseksi pysyvään työsuhteeseen. Joissain tapauksissa kysymykseen tulee myös oppisopimuskoulutus. Työnantajajärjestön pääekonomisti esitti vakavissaan, että yrittäjä voisi palkata ensimmäisen työntekijän määräaikaiseen työsuhteeseen, mutta laki sanoo, ettei määräaikaista eikä oppisopimusta voi keskeyttää työnantajan puolelta. Rivikansanedustajiltakaan ei voi edellyttää, että he tuntisivat työlakeja tai -määräyksiä.

 Kun yrittäjiltä on kysytty, kuinka he palkkaisivat, jos lakia irtisanomisista modernisoitaisiin esim. Saksan malliin, heistä noin 60 000 ottaisi ensimmäisen työntekijän yritykseensä edellä mainittujen vaatimusten täyttyessä ja edellyttäen, että sopiva henkilö löytyisi. Aikaa kuluisi ehkä kolmisen vuotta, mutta ensimmäisen työntekijän palkkaamisen jälkeen palkataan toinen ja kolmaskin, jolloin todennäköinen lisätyöpaikkojen määrä olisi 50 000 – 60 000 pysyvää työpaikkaa.

 Suomen työllisyysaste tällä hetkellä on noin 72 %. Jotta kestävyysvaje saataisiin, tarvitaan 6 prosenttiyksikköä lisää työllistyviä. Edellä mainittu 60 000 on puolet tarvittavasta määrästä.

 Esitetty ratkaisu ei maksaisi valtiolle mitään, vaan toisi verotuloja ja vähentäisi työttömyyskustannuksia. Tällainen malli oli 70-luvulla Suomessa ja kun työttömyys kipusi 63 000:een, maahan muodostettiin hätätilahallitus. Nyt työttömiä on huomattavasti enemmän, kun työmarkkinoita on ”kehitetty” ja on saatu todennäköisesti maailman korkein kynnys työllistää ja työllistyä, minkä jokainen omalta osaltaan kantaa maailman toiseksi tiukimmalla verotuksella. Kunnia tästä kuuluu työmarkkinaosapuolille, jossa pientä yrittäjää, joka on ja on oleva todennäköisin uuden työpaikan luoja, ei ole koskaan kuultu.