Eero Lehti vaalitapaamisissa 12.4.2019

Puheenjohtaja Petteri Orpo vieraili Eeron Tuvalla perjantaina. Eero luovutti tiistaina 9.4. julkaistun kirjansa ”Äänessä Eero Lehti” omistuskirjoituksin Petterille. kuva BCOS

 

Eero pitämässä puheenvuoroa aurinkoisessa säässä runsaslukuiselle yleisölle Vantaan Paalutorilla perjantaina iltapäivällä. kuva BCOS.

 

Espoon Kauppakeskus Sellon paneelikeskustelussa kuultiin Eeron asiantuntevaa kommentointia aamupäivällä perjantaina. kuva BCOS.

Säästäjälle parempi vaihtoehto

Eduskunta hyväksyi maaliskuun 2019 alkupuolella säästäjälle tarkoitetun vaihtoehdon, joka on parempi kuin rahojen pitäminen säästötilillä. Uusi osakesäästötili on tarkoitettu nimenomaan henkilöille, jotka haluavat säästää tuottavasti asuntoon, yritystoiminnan aloittamiseen, lomamatkaan tai pahan päivän varalle. Tilille voidaan säästää tai siirtää yhteensä 50.000 euroa. Rahat sijoitetaan tilin omistajan päätöksen mukaisesti pörssiosakkeisiin.

Viime vuosina säästötilin tuotto on lähennellyt nollaa; ei siis tuottoa lainkaan. Pitkäaikainen, hajautettu pörssiosakkeisiin sijoitettu tuotto on ollut pitkään keskimäärin 7 %. Uuden osakesäästötilin etu on se, että osinkojen tuotoista maksetaan vero vasta siinä vaiheessa, kun tilin omistaja haluaa niitä nostaa. Pörssiosakkeet voivat olla kasvamassa korkoa jopa vuosikymmeniä. Sijoittaja saa tämän johdosta paremman tuoton ja valtio korkoa korolle periaatteen johdosta enemmän verotuloja, vaikka veroprosentti säilyisi samana.  Pitkäaikaisessa sijoittamisessa ja säästämisessä tämä on merkittävä etu sekä verottajalle että säästäjälle.

Säästötileillä on Suomessa noin 80 miljardia euroa. Niistä lyhytaikaisesti säästötileillä on ehkä 30 miljardia, joilla maksetaan lainojen lyhennyksiä tai muita lähipiirissä olevia isompia menoja. Loput noin 50 miljardia Suomen kansa pitää itselleen tuottamattomilla säästötileillä.

 

Vasemmisto-oppositio vastusti voimakkaasti tätä osakesäästötiliä sekä valiokunnassa että suuressa salissa. En vieläkään ymmärrä, miksi. Jos 50 miljardia jaetaan eduskunnan voimasuhteiden mukaan, on vasemmiston kannattavien säästötiliosuus ehkä 20 miljardia. Näiden omistajat menettävä vuosittain 1,4 miljardia sen johdosta, että eivät osaa hyödyntää jatkossa heille valtion mahdollistamaa osakesäästäjän etua. Tilin on keksineet Ruotsissa sikäläiset sosialidemokraatit, mutta Suomessa vastustus on vaikeasti ymmärrettävissä, kun omat kannattajat menettävät joka vuosi huomattavan määrän tuloja. Talousasioiden ymmärrys ei edes kiinnosta niin paljon, että valvoisivat ja viestittäisivät, mikä heidän kannattajiensa etu on.

Osakesäästötili tulee voimaan 1.1.2020, mutta rahaa voi alkaa jo säästää nyt, ja siirtää osakesäästötilille vuoden 2020 alusta.

Kantelu työehtosopimusten yleissitovuudesta

Olen tänään 4.3.2019 tehnyt kantelun valtioneuvoston oikeuskanslerille seuraavasti:

Kantelu työehtosopimusten yleissitovuudesta perusoikeuksien toteutumisen kannalta

Pyydän kunnioittavasti valtioneuvoston oikeuskansleria tutkimaan työsopimuslakiin ja muuhun työlainsäädäntöön perustuvan työehtosopimusten yleissitovuutta koskevan sääntelyn perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmä on näkemykseni mukaan ristiriidassa perusoikeuksiin kuuluvien yhdistymisvapauden, yhdenvertaisuusvaatimuksen sekä omaisuudensuojan kanssa.

Perustuslain 13.2 §:n mukaan perusoikeuksiin kuuluvaan yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Tämä merkitsee, että ketään ei saa tavallisella lailla asettaa muita huonompaan asemaan sillä perusteella, että hän käyttää hyväkseen tätä ns. negatiivista yhdistymisvapauttaan. Työsopimuslain 2:7 § ja 13:8 § sekä vastaavat työaikalain ja vuosilomalain säännökset johtavat kuitenkin siihen, että työnantaja, joka on päättänyt olla kuulumatta alansa yleissitovan työehtosopimuksen tehneeseen työnantajayhdistykseen, on velvollinen noudattamaan omalta kannaltaan ankarampia oikeussääntöjä kuin yhdistyksen jäseninä olevat työnantajat. Tämä seuraa siitä, että työnantajayhdistykseen kuulumaton työnantaja ei työsopimuslain 13:8 §:n mukaan saa sopia työntekijöidensä kanssa paikallisesti työehtosopimuksen määräyksistä poikkeavista työehdoista päinvastoin kuin yhdistyksen jäseniksi liittyneet työnantajat.

Työsopimuslain 13:7 §:ssä annetaan valtakunnallisen työehtosopimuksen osapuolille mahdollisuus poiketa työehtosopimuksella useista työntekijän suojaksi annetuista muutoin pakottavista lainsäännöksistä. Vastaava poikkeamismahdollisuus sisältyy työaikalakiin ja vuosilomalakiin. Esimerkkinä voidaan mainita että ylityökorvauksen määrä voidaan työehtosopimuksella sopia lain pääsäännöstä poiketen vaikkapa vain 20 prosentiksi. Työehtosopimuksessa voidaan myös sopia, että laista poikkeavien työehtosopimuksen määräysten soveltaminen edellyttää, että poikkeamisesta sovitaan työpaikalla, siis paikallisesti. Tässä tapauksessa poikkeamismahdollisuus on työsopimuslain 13:8 §:ssä ja muissa työlaeissa rajoitettu kuitenkin koskemaan vain työehtosopimuksen tehneen työnantajayhdistyksen jäsenyrityksiä. Työnantaja, joka on velvollinen noudattamaan samaa työehtosopimusta yleissitovuuden vuoksi eli ei kuulu ko. työnantajayhdistykseen, ei ole oikeutettu tekemään työntekijöidensä kanssa vastaavaa paikallista sopimusta. Työsopimuslakiin perustuva yleissitovuusjärjestelmä asettaa negatiivista yhdistymisvapautta käyttävän työnantajan näin ollen huonompaan asemaan kuin työnantajayhdistykseen kuuluvat työnantajat.

Työnantajan asettaminen huonompaan asemaan loukkaa samalla perustuslain 6 §:ssä säädettyä yhdenvertaisuusvaatimusta, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Valvoessaan yleissitovan työehtosopimuksen piirissä olevan työnantajan toimintaa työsuojeluviranomainen tulee asettaneeksi tällaisen työnantajan työlakien seurauksena muita työnantajia huonompaan asemaan.

Yleissitovuusjärjestelmä on mielestäni ristiriidassa myös perusoikeuksiin kuuluvan omaisuuden suojan kannalta. Yleissitovuusjärjestelmähän merkitsee, että ulkopuoliset yksityisoikeudelliset tahot voivat työehtosopimuksella rajoittaa työantajayhdistykseen kuulumattoman työnantajan sopimusvapautta ilman, että työnantaja on antanut kenellekään valtuutusta tehdä itseään velvoittavia sopimuksia. Tältä osin nykytilaa on pyritty puolustamaan sillä, että yleissitovuuden avulla vähennetään työnantajien mahdollisuutta kilpailla keskenään työehdoilla, mikä heikentäisi työntekijöiden asemaa. On kuitenkin syytä huomata, että meillä on lukuisia aloja, joilla ei ole yleissitovia työehtosopimuksia tai työehtosopimuksia lainkaan. Näidenkään alojen osalta ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa, että ns. työehtosuojan puute olisi johtanut työntekijöiden huonoon asemaan tai työsuhteissa kohtuuttomiin työehtoihin.

Eduskunnan käsitellessä nykyistä työsopimuslakia vuonna 2000 perustuslakivaliokunta antoi hallituksen esityksestä lausunnon, jossa se arvioi myös yleissitovuuden perustuslainmukaisuutta. Uusi perustuslaki oli tullut voimaan vasta kahdeksan kuukautta aiemmin samana vuonna. Valiokunta totesi lausunnossaan ristiriidan yleissitovuuden ja negatiivisen yhdistymisvapauden välillä ja viittasi myös yhdenvertaisuusvaatimukseen ja omaisuuden suojaan. Tästä huolimatta perustuslakivaliokunta katsoi mm. viitaten työvoiman suojelua koskevaan perustuslain 18.1 §:ään, kannanottoaan enemmälti perustelematta, että yhdistymisvapautta voidaan rajoittaa lakiehdotuksen mukaisella tavalla.

Kun uusi perustuslaki perusoikeuksien aikaisempaa täsmällisempine määrittelyineen oli tullut voimaan vastikään saman vuonna, voidaan olettaa että yhdistymisvapauden sisältöä koskenut perustuslakivaliokunnan arviointi rakentui asiallisesti vanhan Hallitusmuodon aikana omaksutuille periaatteille. Perusoikeuksien arviointi on muuttunut huomattavasti tämän lähes parinkymmenen vuoden aikana, joka on kulunut työsopimuslain säätämisestä ja tuolloisesta perusoikeuksien toteutumisen arvioimisesta. On näin ollen korkea aika selvittää uudelleen yleissitovuusjärjestelmämme perusoikeuksien mukaisuus huomioon ottaen myös se, että kohtuullisten työehtojen varmistaminen on mahdollista toteuttaa lainsäädännöllä myös siten, että se ei ole miltään osin ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.

 

 

 

Asiaa tuntevia kannattaa kuunnella

Melkein pääministerinä jo toimiva Antti Rinne ilmoitti, ettei hän tule kuuntelemaan asiantuntijoita. Hänen mukaansa ”kyllä sitä varaa on” erilaisiin vaalilupauksiin. Jos ei halua kuunnella asiantuntijoita, täytyy uskoa omiin kykyihinsä, ja myös muiden tulee hyväksyä suomalaisessa parlamentarismissa pääministerin näkemyksiä. Tuskin sentään demarit tekevät yksinään enemmistöhallitusta. Ei kannattaisi polttaa siltoja joka suuntaan, jos meinaa muiden puolueiden tuella muodostaa enemmistöhallituksen.

Talouden koko kuva on kuitenkin edelleenkin huolestuttava. Maa velkaantuu ja velat kasvavat edelleenkin. Velka on jonain päivänä maksettava. Mutta jos ajattelee, että lapsenlapsethan sen aikanaan hoitavat, niin pidän itse sitä vastuuntunnottomana.

Asiat kuitenkin korjaantuvat, kun työllisyys saataisiin paremmalle tasolle, niin saataisiin maa taas terveen kirjoihin. SDP:n periaate on verottaa lisää, mikä käytännössä tarkoittaa progression ja mahdollisesti myös arvonlisäveron korottamista.  Jos yritysten verotusta korotettaisiin, seuraisi siitä yleensä paremminkin työttömyyden lisääntymistä. Työttömyys on jo nykyisellään kilpailijamaihin nähden kaksikertainen korkeasuhdanteenkin aikana.

Vaalilupauksiahan annetaan, mutta niiden tulisi olla toteuttamiskelpoisia eikä suomalaisia kurittavia. Kokoomus on vero-ohjauksessaan siirtämässä verotusta haittojen ja päästöjen verotukseen, jolloin eläkkeisiin, ansiotuloihin ja yritystoimintaan kohdistuvia veroja voitaisiin lievästi keventää. Luulisi, että suurin palkansaajapuolue olisi kiinnostunut oman kohderyhmänsä työpaikoista enemmän kuin työttömyyden lisäämisestä.

Turvallisuutta vanhuuteen

Monet vanhemmat ihmiset pelkäävät! – Ikääntyneelle väestölle on hyvin keskeistä elämässä turvallisuuden tunne. Turvallisuus on tunnetila. Suuri vaikuttaja turvallisuudentunteisiin on yksinäisyys.

Turvallinen ympäristö, hyvät läheiset ihmissuhteet, mieluisat tapahtumat ja tapaamiset parantavat ihmisten turvallisuudentunnetta. Meidän tulee tehdä ympäristöstä avointa ja turvallista, lisätä ikääntyvän väestön vuorovaikutustilanteita ja antaa heille tunne, että heidät huomioidaan.  

Ratkaisuissa turvallisuus tulee huomioida eri lailla valtakunnallisesti ja paikallisesti. Valtakunnallisesti on tärkeää huolehtia siitä, että lainsäädäntö antaa viranomaisille riittävästi toimivaltaa huolehtia turvallisuustehtävistä. Paikallisesti kaupunkisuunnittelun yhteydessä on huomioitava turvallisuusnäkökulmat.

Syrjäytymisen on arvioitu olevan suuri uhka turvallisuudelle. Puhumme paljon nuorten syrjäytymisestä, mutta vanhusväestön unohtaminen kotiin on myös syrjäytymistä. Tätä syrjäytymistä on estettävä oikealla, ennalta ehkäisevällä työllä yhdessä viranomaisten, järjestöjen ja omaisten kesken.

On kasvavia uhkia, kuten esimerkiksi petokset, jotka kohdistuvat erityisesti senioreihin. Senioreille on järjestettävä oikeanlaista neuvontaa ja koulutusta, jotta he osaavat suojautua rikoksilta.

Terveydenhoito säännöllisine tarkastuksineen ja hyvä kaikista terveyteen liittyvistä hoitomahdollisuuksista tiedottaminen luo turvallisuudentunnetta. Suomessa voisi olla vanhusasiamies.

Viranomaisten ja hoitohenkilöstön toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta. Tärkeintä on se, että heillä on tarpeen mukaan riittävästi tekeviä käsiä.

 

Pikavippien korot kohtuullisiksi

Pikavippien kohtuuttomista koroista on seurannut monille kohtuuttomia ongelmia. Korot ovat olleet jopa 100 % vuodessa. Ihmiset eivät lainaa otettaessa tule aina huomanneeksi, kuinka kallista rahaa pikavippi on. Maksuvaikeuksista seuraa helposti merkintä luottotietoihin. Se aiheuttaa monia muita ongelmia, jopa saattaa haitata työn saantia. Asiaan on yritetty puuttua monen vuoden ajan erilaisilla rajoitteilla, mutta niitä on pystytty kiertämään. Talousvaliokunnassa tehdyn päätöksen mukaan korkein vuosikorko olisi 20 %, joka menee ehdotuksena eduskunnalle.

Nyt pikavippiyhtiöt myöntävät lainoja tarkistamatta lainan anojan luottotietoja arvioiden, että voivat sietää 10 %:n luottotappiot. Se onkin mahdollista, koska kokonaiskorko on ollut jopa yli viisinkertainen. Nyt tehdyllä muutoksella tavoitteena on, että lainan myöntäjän tulee varmistua lainan ottajan maksukykyisyydestä.

Pahimmillaan pikavippejä on käytetty peliriippuvuuteen. Peliautomaatit ovat laitteita, joissa saman päivän aikana voidaan käyttää usean vippifirman lainoja hyväksi. Lottoa onneksi voi pelata vain kerran viikossa. Pikavippien käytöstä kärsii luottotietojen menettämisen myötä jo arviolta 40.000 ihmistä. Vaikka velat hoidetaankin, luottotietoihin jää merkintä pitkäksi aikaa. Myös muiden raha-asioiden hoito vaikeutuu mm. pankkikortin saaminen voi olla mahdotonta.

Laatujärjestelmät olisivat pelastaneet hoiva-alan

Hoivalaitoksissa olevat ja heidän omaisensa toivovat, että lääkärin toteuttamaa hoitosuunnitelmaa noudatettaisiin. Lisäksi he toivovat, että toimintaa valvottaisiin ulkopuolisen, usein järjestäjän vastuulla olevan kunnan toimesta ja vastaavasti kunnallisia laitoksia valvottaisiin ulkopuolisen, kunnasta riippumattoman tahon toimesta.

Yleisesti asiantuntijat ymmärtävät, että yleinen hoitajien minimimitoitus ei riitä, jotta jokainen hoivattava tulisi hoidettua hoitosuosituksen mukaisesti. Laiminlyönnit voivat johtua monesta syystä:

– ei ole sellaista johtoa, joka valvoisi asianmukaisesti laitoksen toimintaa

– ei ole riittävästi henkilökuntaa

– ja usein näyttää myös välinpitämättömyydelläkin olevan vaikutusta.

Kustannusten supistaminen tuntuu olevan koko toimialalle tyypillistä, niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella. Koko toimiala on ollut itseasiassa vaikuttavan valvonnan kannalta laiminlyöty. Seuraukset ovat dramaattisia.

Suomessa toimivat yritykset käyttävät pääsääntöisesti erilaisia laatujärjestelmiä, joiden avulla voidaan hallita palvelujen tai tuotteiden laatua siten, että se vastaa sitä, mistä asiakkaalle on ilmoitettu. Suomalaisyritysten laatu on kansainvälisessä kilpailussa yleisesti todettu hyväksi. Syynä on se, että on laatuun kiinnitetty jatkuvaa huomiota ja sitä kautta toimeenpantu tarvittavat muutokset ja korjaukset. Huono laatu aiheuttaa yrityksille nopeasti ongelmia ja viime kädessä asiakaskadon myötä konkurssin. Asiakkaalla on yleensä mahdollisuus vaihtaa toimittajaa. Hyvä kannattavuus sallitaan, jos tuotteet ovat laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä. Hoivapalveluissa asiakkaan mahdollisuus vaihtaa hoivan tuottajaa on lähinnä teoreettinen; kunta määrää, missä hoito tapahtuu. Asiakkaan omavalvonta, joka toki laissa on sallittu, on enemmän teoriaa. Kunnat eivät seuraa tuotettuja palveluja laatujärjestelmän avulla, että vastaako palvelu tarjouskilpailussa sovittua tasoa.

Jos hoidettava tai hänen omaisensa voisivat valita valinnanvapauden puitteissa uuden hoitopaikan, aiheuttaisi se heti menetyksiä hoitokodille tai kunnalle. Useinhan hoidettava maksaa eläkkeellään merkittävän osan hoitokustannuksistaan, mutta ei voi vaikuttaa omaan asemaansa nykyisin. Ainoa, joka siihen voi puuttua, on järjestämisvastuussa oleva kunta. Juridisesti on mielenkiintoista ja tärkeää, ovatko kunnat laiminlyöneet lakiin perustuvan virkavastuun hyväksyessään täysihintaiseksi sellaista hoitoa, joka laadullisesti ei vastaa sovittua.

Uusien hoitajien tarve, jos siirrytään korkeampaan hoitajamitoitukseen, on merkittävä, vähintäänkin 4000 uutta hoitajaa tarvitaan lisää. Heidän kouluttaminen vie vuosia, koulutuspaikkoja eikä alalle tulevia, soveltuvuustestin läpäiseviä ole tarpeeksi. Ulkomaalaiset hoitajat eivät sovi ainakaan alussa kielitaitonsa vajavuuden takia kovin moneen tehtävään.

Laatujärjestelmät yksityisissä isoissa kansainvälisissä hoiva-alan yrityksissä on säännönmukaisuutta. Miksi he eivät ole ottaneet niitä käyttöön Suomessa, he olisivat pelastaneet maineensa ja luoneet vertailukohdan julkisellekin puolelle.

Onpa omituinen perustulokokeilu

Suomessa suoritettiin poikkeuksellinen yhteiskunnallinen koe. Satunnaisotannalla valituille 2000:lle pitkäaikaistyöttömälle jaettiin joka kuukausi työttömien muiden tukien päälle 560 euroa 1.1.2017 – 31.12.2018 eli kahden vuoden ajan. Toinen vertailuryhmä, joka valittiin samalla tavalla pitkäaikaistyöttömistä, ei saanut perustuloa muiden tukiensa päälle.

Tutkimustulosta oli selvittämässä professori, jota kohtaan tunsin syvää myötä häpeää. Kokeilussa mukana olleille ei oltu tehty sitoumusta, että he vastaavat kyselytutkimukseen kokeilujakson päätyttyä. Vain 31 % vaivautui vastaamaan ko. jälkikyselyyn. Ainoa tulos oli, että he, jotka olivat saaneet 560 euroa kuukaudessa, olivat hieman onnellisempia kuin he, jotka eivät olleet saaneet. Mitään hypoteesia tutkimusasetelmasta testattavasta asetelmasta ei julkisuuteen ole esitetty. Alun perin kuulemma koe osoittautui ongelmalliseksi sen johdosta, että rahaa saaneilta ei poistettu mitään muita yhteiskunnan tukia.

Olisiko ilman määräaikaa ja –rahaa voitu etukäteen arvata, että rahaa saaneet olivat onnellisempia kuin he, jotka eivät saaneet. Viitaten suomalaisten lotto –innostukseen tämä ehkä olisi tullut tietoon ilman moista kokeilua. Kun samaan aikaan joudutaan ilmeisesti karsimaan monesta muusta asiasta, tämänkin kokeilun olisi voinut jättää toteuttamatta sellaisena kuin se nyt tehtiin. Sääli taloustieteilijöitä, joiden harkintakyky petti pahasti. Muutama taloustieteilijä työllistyi tämän hankkeen puitteissa.

Ehkä voisi kysyä veronmaksajilta, ovatko he nyt enemmän vai vähemmän onnellisia, kun maksoivat tähän kuluneet rahat. Ja lisäksi viestitettiin suurelle yleisölle, että yhteiskunnalla on rahaa käyttää täysin harkitsemattomiinkin kohteisiin.

Onko omaisesi hoivakodissa?

Hoivakotien ongelmat paljastuivat pari viikkoa sitten. Asiantuntijoiden tiedossa ongelmat ovat olleet pitkään. Suomessa valtio ei ole sellainen toimija, joka tilaa yksityiseltä sektorilta hoivapalveluja, vaan se on kunta tai kuntayhtymä. Voimassa olevan lainsäädännön johdosta kunnan oman palvelun ulkopuolelta ostettava yksityinen hoivapalvelu on kilpailutettava. Kunta siis voi valita määrittelemiensä kriteereiden ja valintaperusteiden mukaisesti tarjouskilpailussa menestyneet hoivapalvelujen tuottajiksi. Sopimuskaudet ovat usein vuosia.

Jokainen kunta voi itse määritellä, kuinka monta hoitajaa hoivattavaa kohden on. Yhtenäistä käytäntöä, jonka valtio määräisi, ei siis ole, vaan järjestämisvastuu on yksinomaan kunnalla. Kunta tekee myös tarvittavat muutokset koskien mm. hoitajien määrää. Kunta myös järjestää oman harkintansa mukaan hoivakotien valvonnan, jotta asukkaat tai hoivattavat saavat asianmukaisen hoidon, joka sopimuksessa on yksityiskohtaisesti määritelty.

Tunnen asiaa omakohtaisesti 10 vuoden ajalta, jolloin äitini oli kunnallisessa hoivakodissa ja isäni Esperin hoivakodissa. Esperin hoivakodin lääkäri teki mielestäni aivan asiallisen arvion isäni hoidon tarpeista yksityiskohtineen, ulkoiluttamisesta ja saunottamisesta jne. Kävin häntä katsomassa viikoittain tutustuen samalla hoivahenkilöstöön. Kun hoivakodin johtaja vaihtui, toimintakin muuttui. Isäni ei ollut valittajatyyppi, mutta kun hän ei ollut saanut käydä saunassa 3 kuukauteen eikä häntä oltu ulkoilutettu 3 kuukauteen, otin tuntemaani Esperin toimitusjohtajaan yhteyttä ja huomautin, että palvelu ei vastaa sitä, mistä isäni maksaa. Kunta veloittaa hoivattavilta kuukausimaksun, joka on kunnan ja hoivakodin tekemässä sopimuksessa määritelty. Hoivattavan eläke- ja muut tulot siirtyvät käytännössä kokonaan kunnan tilille ja hoivattavalle jää pieni summa käyttörahaksi. Tämän periaatteen johdosta itseasiassa kunta ylläpitää hoivapalveluja hoivattavilta perittäviltä maksuilla silloin, kun heillä on maksukykyä.

Isäni hoidon kohdalla masentavin tilanne oli, kun hänen huoneeseensa ei enää saatu valoja syttymään. Valottomuus oli jatkunut päiviä. Ulkomaalaistaustainen apuhoitaja ei ollut huolehtinut lamppujen vaihdosta eikä myöskään kertonut asiaa eteenpäin. Useampi päivä pimeydessä pani minut soittamaan Esperin toimitusjohtajalle ja esitin laatumoitteita hänelle. Seurauksena Esperin laatupäällikkö, ”DI” tapasi minut Eduskunnan kahvilassa. Näkemyksemme laadusta ei ollut yhteneväinen. Olen siviilielämässä tutustunut laatujärjestelmiin aika syvällisesti. Oma kotikuntani ryhtyi tämän jälkeen valvomaan hoitokoteja useammin. Laskut maksettiin kuitenkin täysimääräisinä, vaikka palvelu oli vakavasti puutteellista. Siis isäni maksoi viranhaltijan laiminlyöntien johdosta hoidosta, jota hän ei saanut.

Keskustelussa on puhuttu hoitaja –mitoituksesta. Nykyinen SDP:n varapuheenjohtaja esitti pontevan välikysymyksen eduskunnassa vaatien 0,7 hoitajamitoitusta. Tampereella kaupunginhallituksessa hän oli ollut tiukasti 0,57 mitoituksen kannalla, mutta hyväksyi 0,56 Tampereen kaupungin normiksi. Aika kaksinaamaista ja härskiä politiikkaa valtakunnan tasolla!

Isäni kannalta ja kaikkien muidenkin hoivattavien kannalta on aivan olennaista, että tarpeellisin välein kunkin hoidettavan kohdalla tehdään tarkastelu hoidon tarpeesta. Hoitotoimenpiteet pitää kirjata hoidettavan huoneessa olevaan päiväkirjaan, milloin työt on tehty, kuka ja milloin. Tämä siksi, että laissa mahdollistetaan ns. omavalvonta. Hoivattavien heikentynyt kyky on kuitenkin perusteena siihen, että omaisten tulee nähdä, milloin mitäkin on tehty ja onko jotain jätetty tekemättä. Todennäköisesti hoivattava voi edellyttää kunnalta palautusta niistä toimenpiteistä, jotka ovat jääneet tekemättä.

Uudessa laissa omavalvonta on edelleen merkittävä keino huolehtia hoivattavan edusta. Jos sote –uudistus menee lävitse, hoivattavalle tulee myös oikeus valinnanvapaus hoivapaikan suhteen. Se on merkittävä parannus ja välillisesti vaikuttaa hoivakotien laatuun parantavasti, koska muutoin syntyy asiakaskatoa. Hoitajamitoituksella, joka olisi kategorinen vähintään 0,7 ei nykytilanteeseen olisi juurikaan vaikutusta, koska keskimääräinen hoitajamitoitus on jo tällä hetkellä 0,67. Paljon olennaisempaa on, että kunkin hoivattavan kohdalla hoidon tarve määritellään riittävän tihein määräajoin, koska asiakkaan kunto saattaa muuttua. Tämän mukaan seuraa hoitajatarve, ja potilaiden yksittäinen maksuvelvollisuus hoidosta, jonka toteutumista kunta on velvollinen aktiivisesti valvomaan.

Kun kunnat, eivätkä muutkaan viranomaiset ole puuttuneet hoivayhtiöiden räikeisiinkään hoivan laiminlyönteihin, ovat hoivayhtiöt tehneet ylimmälle johdolle kannustavia palkkiojärjestelmiä, jotka ovat pohjautuneet vain kasvuun ja kannattavuuteen, ei laatuun. Tämän johdosta myös hoitajamitoituksessa on menty riman alta niin kauan, että siitä on tullut jo toimialan tapa. Myös Esperin hallitus kannustaessaan toimivaa johtoa on asettanut tavoitteekseen edellä mainitut seikat. Seurauksena on Esperin katastrofaalinen hoitokäytäntö, yrityksen arvon romahtaminen ja koko toimialan joutuminen pääomasijoittajien silmissä houkuttelevaksi rahantekokoneeksi. Esperin hallituksen olisi syytä ymmärtää tehdä oikea johtopäätös: erota, jotta yhtiö pääsisi takaisin uskottavaan kehitysuraan.